Ajassa

Alusmäärät ja vaihtelevat jäätalvet vaativat harjoittelua
Meripelastuskeskus saa hätäkutsun matkustaja-aluksen ja pienen rannikkotankkerin törmäyksestä Helsingin edustalla. Suuronnettomuuden pelastustyössä tarvitaan tiivistä poliisin, merivoimien, pelastuslaitoksen, …

Baltic Linen liikenteessä kaksi uutta alusta
Baltic Line Finland keskittyy konventionaaliseen liikenteeseen uudistetulla, Suomen lipun alla liikennöivällä laivaparilla. Tammikuussa aloittanut mv Baltic Madonna …

Viking Linelle uusi alus Turusta Tukholmaan
Viking Line on tehnyt aiesopimuksen uudesta matkustaja-aluksesta Turku-Ahvenanmaa-Tukholma -reitille. Aiesopimus 218-metrisestä 2800 matkustajan aluksesta on tehty Xiamen …

Turussa kuvattiin meksikolaista mielenmaisemaa
Turun Satama muuttui helmikuussa meksikolais-suomalaisen Baoyneta-elokuvan kuvausmiljööksi. Jo syksyinen satamavierailu merkitsi elokuvan käsikirjoitukseen uutta käännettä.

Sataman jätevesipalvelu paranee ensi kesänä
Turun satamaan rakennetaan kesällä 2016 tavarasataman puolelle uusia kiinteitä jätevesiviemäreitä. Viemärien rakentaminen on osa Sataman EU-rahoitteista ScanMed-hanketta.