FREJA aloitti maantiekuljetukset ympäristöystävällisellä biokaasurekalla

Joulukuun 2018 alusta lähtien FREJAn kuljetuksia on Suomessa hoidettu biokaasulla. FREJA aloitti yhteistyön Gasumin kanssa irtoperäliikenteessä ajamalla kuljetuksia Ivecon Stralis NP -puoliperäveturilla.

Ajassa

Yhteistyön taustalla on elokuuhun 2020 asti jatkuva CIVITAS ECCENTRIC -hankkeeseen kuuluva ja osin EU-rahoitteinen tutkimus, joka tuottaa tutkittua tietoa kaasun käytöstä raskaan liikenteen kuljetuksissa. CIVITAS ECCENTRIC -hankkeessa kehitetään puhdasta liikkumisjärjestelmää testaamalla biokaasuautoja sekä biokaasun käytön kasvamista logistiikassa.

– Toimintasäteemme on noin tuhat kilometriä, ja Gasumin tankkausasemia löytyy esimerkiksi Turusta, pääkaupunkiseudulta ja Jyväskylästä, joten tankkaaminen onnistuu kuljetusreitin varrella helposti, FREJAn liikenteenhoitaja Antti Setälä kertoo.

Gasumin tankkausasemilla voi tankata maakaasua ja biokaasua, joka valmistetaan kotimaisista biohajoavista jätteistä. Lisäksi tietyillä asemilla on mahdollista tankata raskaalle liikenteelle polttoaineeksi soveltuvaa nesteytettyä biokaasua (LBG).  Perinteisiin fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna biokaasun kasvihuonepäästöt ovat jopa 85 prosenttia pienemmät.

– On hieno, että FREJAn kaltaiset edelläkävijäyritykset tekevät ympäristöystävällisiä polttoainevalintoja, sillä raskaan liikenteen päästöjen vähentäminen on tärkeää. LBG:n liikennekäytöllä on mahdollista saada huomattavia päästövähennyksiä ja tämän hankkeen avulla vähennetään Turun alueen CO2- ja pienhiukkaspäästöjä, Gasumin  liikenteen Senior Sales Manager Jani Arala kertoo.

– Tutkimuksen avulla saadaan alalle tietoa, jotta useammatkin toimijat ottaisivat käyttöön kaasulla liikkuvia autoja, Setälä jatkaa.

LBG:n lisäksi Gasumin tankkausasemilla on mahdollista tankata nesteytettyä maakaasua (LNG), mikä on myös vähäpäästöinen polttoaine. LNG:n liikennekäytössä ei synny käytännössä juuri lainkaan pienhiukkaspäästöjä, ja verrattuna fossiiliseen dieseliin LNG:n käyttö vähentää kasvihuonepäästöjä jopa yli 20 prosenttia.

– Haluamme kehittää tehokkaita kuljetusratkaisuja, joiden ympäristökuormitus on mahdollisimman pieni. Laatu ja vastuullisuus ovat ydinarvojamme, liikennejohtaja Sampo Koulu sanoo.

Lue uutinen Frejan verkkosivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *