Matkustajamäärä kaksinkertaistui vuodessa

Turun satama on Suomen ja Ruotsin välisen matkustajaliikenteen johtava satama ja maan toiseksi suurin matkustussatama. Reitin tärkeimmät vetovoimatekijät ovat Itämeren korkeatasoisimmat alukset ja niiden ensiluokkaiset palvelut ohjelmineen sekä reitin ainutlaatuiset saaristomaisemat. Aikataulullisesti reitti palvelee erinomaisesti niin vuorokauden viihderisteilylle lähteviä kuin Ruotsiin ja Eurooppaan suuntaavia automatkailijoita.

Liikenne ja logistiikka

Sataman matkustajaliikenteelle vuosi 2022 merkitsi paluuta pandemiaa edeltäneen ajan lukuihin. Vuoden aikana matkustajamäärä kaksinkertaistui vuoteen 2021 verrattuna nousten 2,7 miljoonaan matkustajaan. Pandemian vuoksi patoutunutta kysyntää ohjasi Turkuun erityisesti Viking Linen uusi lippulaiva Viking Glory, joka aloitti liikennöinnin Turun ja Tukholman välillä maaliskuun alussa. Aluksella matkusti tammikuuhun 2023 mennessä jo yli miljoona matkustajaa, mikä osaltaan siivitti Viking Linen Turku–Maarianhamina–Tukholma-reitin kaikkien aikojen matkustajaennätykseen kesällä 2022.

 

Matkustajaliikenne, milj. henkilöä

Sataman matkustajamäärän kehitys jatkui myönteisenä myös loppuvuoden, vaikka Tallink Silja vuokrasi syyskuussa Galaxy-aluksensa tilapäiseen majoituskäyttöön Hollantiin. Samaan aikaan Baltic Princess siirtyi tarjoamaan matkailijoille uutta risteilytuotetta, jossa Tukholman sijasta kääntösatamana toimii Kapellskär. Joka ilta Turusta lähtevillä 22 tunnin risteilyillä panostetaan erityisesti viihteeseen ja valovoimaisiin artisteihin.

Risteilymatkustuksessa Turussa koettiin kaikkien aikojen ennätysvuosi, kun aluskäyntejä oli yhteensä kaksikymmentäyksi. Poikkeuksellisen suuri aluskäyntien määrä oli seurausta Ukrainan sodasta, minkä takia normaalisti Pietarissa vierailleet alukset joutuivat etsimään korvaavia kohteita. Turun Satama ja Visit Turku hoitivat risteilyalusten ja niiden matkustajien palvelut hyvin, mikä vahvistaa Turun mainetta myös risteilysatamana. Matkustajasataman tulevien uudistusten yhteydessä Viking Linen nykyisestä terminaalista on tarkoitus tehdä risteilyterminaali, mikä mahdollistaa Turun markkinoinnin myös risteilyjen turnaround-tukikohtana.

Lue koko vuosikertomus 2022 (pdf).

Teksti: Kari Ahonen
Kuva: Jarmo Piironen