Turun satamassa rahti kulkee kovalla volyymillä

Turun Satama kuuluu huoltovarmuuden kannalta kriittisiin satamiin. Myös työt satamissa on määritelty yhteiskunnan kannalta kriittisiksi. Matkustajaliikenne hiljentyi, mutta Satama toimii yhä 24/7 ja varmistaa rahtiliikenteen kaikkialle Suomeen.

Ajassa

Turun Sataman toimitusjohtaja Erik Söderholm näkee silmiinpistävimpänä muutoksena sen, miten satama-alue ja parkkipaikat ovat täysin tyhjentyneet matkustajista. Vuosittain sataman kautta kulkee jopa kolme miljoonaa matkustajaa. Samalla rahtiliikenne on jatkunut edelleen maaliskuun osalta normaalilla tasolla niin Tukholmaan, Englantiin kuin Norjaan. Helsinki–Tukholma-matkustajaliikenteen päättyminen on jopa siirtänyt rahtiliikennettä sieltä Turkuun ja Naantaliin.

Kriisiaika on ollut herätys huomaamaan myös alan ulkopuolella, että viihderisteilijöiksi mielletyillä matkustaja-aluksilla kulkee todella merkittävät määrät rahtia. Kun alusten kannattavuudelle välttämätön henkilöliikenne loppui, Huoltovarmuuskeskus teki päätökset 45 miljoonan euron tuesta useille varustamoille, joilla on yhteyksiä Turku–Tukholma ja Helsinki–Tallinna -linjoilla. Tuella katetaan rahtitulojen ja kannattavan liikennöinnin erotus. Ylimääräinen tuki voidaan periä pois jälkikäteen.
– Tuki on tarpeen, pelkillä rahtituloilla matkustajavarustamot eivät lähtisi liikkeelle, Söderholm sanoo.

Henkilöstön ideat pistetty käytäntöön

–  Meillä Turun Satamassa väki on töissä 24/7. Köysiä pitää irrottaa ja laittaa kiinni, nosturit ovat toiminnassa. Se puoli toimii, jos ei aivan normaalisti, niin lähellä. Sataman konttorin väestä osa etätyöskentelee, vieraita ei oteta vastaan. Kaikki on suunniteltua, työvoimaa yritetään kierrättää, niin etteivät eri työntekijäryhmät tapaisi toisiaan. Sosiaalitiloja on jaettu ja autoissa liikutaan pienemmillä porukoilla. Näin minimoidaan riskejä, Söderholm kertoo.

Satamat ovat mukana yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstölistassa. Niihin kuuluvat yhtä lailla satamaoperaattorien henkilökunta, palveluntuottajat kuin satamahallinto, saaristoliikenteen kuljettajat, luotsaus sekä alusten miehistöt.
– Koronapandemia on testi meille, ovatko suunnitelmamme toimivia. Olen erittäin tyytyväinen henkilöstömme, kaikki ovat ymmärtäneet asian täysin. Henkilöstöltä on tullut ideoita, miten muutetaan työvuoroja niin, että toiminta on vähempiriskisiä. Tämä nostaa esiin myös henkilöstön yhteenkuuluvuuden.

Söderholm näkee, miten Sataman yhteistyökumppanit tekevät töitä ja pitävät huolta asiakkaista.
– Olen oikeastaan vähän ylpeä koko klusterista, yhteistyökumppaneista ja asiakkaista. Olen optimistinen henkilö, uskon, että vielä tästä joku matkustajakin menee. Tämä tulee kalliiksi, mutta tästä selvitään.

Teksti: Sini Silvàn
Kuva: Jouni Saaristo