Siljan terminaali soi Tšaikovskin sävelin

Tallink Siljan Turun terminaalissa viihdyttiin elokuun puolivälissä tavallisesta poikkeavissa tunnelmissa, kun Turun Musiikkijuhlat toi sinne Muistoja Firenzestä -konserttinsa. Iltapäiväauringon valaisema terminaali lasikattoineen ja silmiä hivelevä merimaisema loivat mitä upeimmat puitteet aistikkaalle musiikkielämykselle, jossa kuultiin Tšaikovskin, Gubaidulinan ja Arenskin musiikkia taitavien jousisoittajien esittämänä.

Kuva: Janica Candolin
Ajassa

– Aloite konsertin järjestämiseen lähti meiltä. Kuulin Turun Musiikkijuhlien kokeilevan mielellään erilaisia tiloja konserttiensa miljööksi ja ehdotin heidän toimitusjohtajalleen meidän terminaaliamme. Yksi syy miksi halusin kokeilla tilan toimivuutta tämän tyyppiseen tapahtumaan, oli osoittaa että päivisin autiota ja näyttävää terminaalirakennusta voi hyödyntää monipuolisesti. Tämä kannattaa huomioida, kun Turun kaupunki ja Turun Satama Oy suunnittelevat uutta terminaalirakennusta ja koko sataman kehitystä. Mielestäni olisi hienoa saada näinkin enemmän elämää sataman seudulle, kertoo konsertin lähtökohdista Tallink Siljan Turun aluejohtaja Nina Honkaranta.

– Tilojen loistava toimivuus jopa yllätti Turun Musiikkijuhlien väen. Tila oli sopivan kokoinen, valoisa ja hienot näkymät kruunasivat musiikkielämyksen. Mikä tärkeintä, myös terminaalin akustiikka toimi yli odotusten ja saimme siitä paljon kehuja muusikoilta. Moni toivoi, että tilaa käytettäisiin myös vastaaviin muihin konsertteihin. Iloisen positiivisia kommentteja kuului katsomostakin, joten tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut.

Kuva: Janica Candolin

Muistoja Firenzestä -konsertti toimi mahdollisesti päänavaajana Tallink Siljan ja Turun Musiikkijuhlien yhteistyölle myös tulevaisuudessa. Nina Honkarannan mukaan Tallink Silja kuuntelee matkustajiensa toiveita ja pyrkii tarjoamaan sellaista viihdettä, jonka parissa asiakkaat viihtyvät.

– Ei ole mitään estettä, ettei myös aluksillamme voisi olla klassisen musiikin tarjontaa tai esimerkiksi omaa teemaristeilyä. Esimerkeiksi tällaisista sopisivat vaikkapa Turun musiikkijuhlien oma risteily tai jokin konserttikokonaisuus Saaristoristeilyillämme. Turun Musiikkijuhlat oli erittäin tyytyväinen konserttipaikkaan kokonaisuudessaan ja toivoi yhteistyömme jatkuvan jossakin muodossa, Tallink Siljan aluejohtaja Nina Honkaranta iloitsee onnistuneen tapahtuman jälkeen.

Teksti: Kari Ahonen
Kuvat: Janica Candolin