Rahtiliikenne
Tuntien valmistelutyö varmistaa sujuvan lastauksen
Kenttäesimies Heidi Lehtonen huolehtii toisten satama-ammattilaisten kanssa Tallink Siljan rahdin valvonnasta ja sujuvuudesta. Tehtävien vaihtelevuuden ja työnantajan …
Tuhat väylää Suomeen
Viime vuonna luotsit estivät 29 vakavaa onnettomuutta Suomen vesillä. Kiinnostava tieto hetkellä, jolloin otetaan ensiaskeleita etäluotsaukseen. Elävän, …
Suomen talouden myötätuuli näkyy tavaraliikenteessä
Suomen talous on viimein kääntynyt selvään kasvuun. Yksityisen kulutuksen rinnalla teollisuuden investoinnit ovat lisääntyneet ja myös vienti …
Nopein meritie viennille alkaa Turusta
Ulkomaankauppa muodostaa perustan Suomen taloudelliselle hyvinvoinnille. Noin 40 prosenttia bruttokaupastamme muodostuu tuonnista ja toiset 40 prosenttia viennistä. …
Moottoreita maailmalle
Telakkateollisuus voi Suomessa nyt hyvin, mutta meriklusterin yritykset vievät tuotteitaan myös suoraan maailmalle. Wärtsilän moottorit ovat kulkeneet …
Baltic Linen liikenteessä kaksi uutta alusta
Baltic Line Finland keskittyy konventionaaliseen liikenteeseen uudistetulla, Suomen lipun alla liikennöivällä laivaparilla. Tammikuussa aloittanut mv Baltic Madonna …
Viking Linelle uusi alus Turusta Tukholmaan
Viking Line on tehnyt aiesopimuksen uudesta matkustaja-aluksesta Turku-Ahvenanmaa-Tukholma -reitille. Aiesopimus 218-metrisestä 2800 matkustajan aluksesta on tehty Xiamen …
Turussa kuljetusketju on trimmattu huippuvauhtiin
Turun satama tarjoaa rekkaliikenteelle nopeimman meritien Ruotsiin ja Skandinaviaan. Turun ja Tukholman välinen merimatka taittuu yhdessätoista tunnissa …
Ford kiihdyttää Suomen teille Turun kautta
Autokauppa on ollut Suomessa selkeässä kasvussa vuonna 2016. Vauhti on kova myös Fordilla, jonka myynti on kasvanut …
Ruotsinlaivoilla satamassaolo on kiireisintä aikaa
Turun satama tarjoaa nopeimman meritien Suomesta Ruotsiin, mutta nopeudella on myös hintansa. Kun reittiä liikennöidään tiheällä rytmillä, …
Meriauran osaaminen poistaa tyhjäkäynnin projektikuljetuksista
Kun Itämerellä tulee vastaan alus kannellaan kokonaisia laivan lohkoja matkalla suomalaisille telakoille, seilaa vastaantulija mitä varmimmin Meriauran …
Tunti satamassa – mahdollinen tehtävä
Tallink Siljan Silja Galaxy viipyy Turun satamassa päivittäin yhden tunnin ja 15 minuuttia. Aikataulu on tiukka. Lyhyessä …