Nopein meritie viennille alkaa Turusta

Ulkomaankauppa muodostaa perustan Suomen taloudelliselle hyvinvoinnille. Noin 40 prosenttia bruttokaupastamme muodostuu tuonnista ja toiset 40 prosenttia viennistä. Suomen maantieteellisen sijainnin takia suurin osa ulkomaankaupan kuljetuksista tapahtuu meritse. Vuonna 2015 meriteitä pitkin kulki Suomen tuonnista 77 prosenttia ja viennistä peräti 90 prosenttia tonneissa mitattuna.

Liikenne ja logistiikka

Suomen sijainnista johtuen tehokas logistiikka on viennin kilpailukyvyn avaintekijöitä. Maailmanmarkkinoilla menestyminen edellyttää nopeutta ja täsmällisyyttä, jotta tuotteet saadaan tilaajille sovitussa aikataulussa. Turun satamassa kaikki toimijat ovat sitoutuneet kehittämään palvelujaan logistiikan vaatimusten mukaisesti. Sen tuloksena yhä kasvava osa Suomen teollisuuden tuotteista kulkeekin maailmalle Turun sataman kautta.

Säännölliset yhteydet tärkeimpiin kauppakumppanimaihin

Viime vuonna Turun sataman kautta kulkeneen viennin määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna noin 11,5 prosenttia. Kasvun takaa löytyy lukuisia syitä, joista tärkeimmän muodostaa nopea ja säännöllinen linjaliikenne Suomen teollisuuden tärkeimpiin vientimaihin.

Tavaraviennin osalta Turun satama on kasvattanut osuuttaan erityisesti raskaan teollisuuden projektiviennissä sekä Saksan linjaliikenteessä. Viimeksi mainitun kehitystä on vauhdittanut Finnlinesin viikoittaisten laivalähtöjen määrän lisääntyminen ja rahtikapasiteetin kasvu. Vilkastuvan viennin tarvitsemaa kapasiteettia tarjoavat lisäksi muut Manner-Eurooppaan ja Englantiin suuntautuvat reitit, jotka yhdistävät Turun samalla tärkeimmille valtamerilinjoille.

Yksikköliikenteessä Turun asema Suomen Skandinavian liikenteen keskuksena on horjumaton. Satamasta avautuu nopein meritie Ruotsiin, millä kulkee vuosittain noin 110 000 rekkaa ja traileria. Turun ja Tukholman välistä liikennettä täydentävät säännölliset laivayhteydet Tanskaan, Norjaan ja Baltiaan.

Pitkälle jalostetut teollisuustuotteet matkaavat nopeasti maailmalle Turun sataman kautta.
Linjaliikenteen valttina hyvät ja luotettavat aikataulut

Nopeuden merkitystä viennille korostavat myös Turun ja Harwichin välistä liikennettä operoivan Mann Lines Oy:n edustajat. Sekä toimitusjohtaja Timo Helannon että operatiivista toimintaa johtavan David Symesin mukaan kuljetusten nopeuteen vaikuttaa monta osatekijää.

– Short sea -liikenteessä nopeus perustuu liikenteen aikataulutukseen ja laivalähtöjen frekvenssiin. Turussa molemmat ovat optimaalisia erityisesti Skandinaviaan ja Saksaan suuntautuvaa yksikköliikennettä ajatellen. Kun myös rahtikapasiteettia rekka- ja trailerkuljetuksiin on runsaasti, vientikuljetuksille järjestyy joustavasti tilaa lyhyelläkin varausajalla, Timo Helanto kertoo.

David Symesin mukaan ajalla on iso merkitys myös Suomen perusteollisuudelle. Asiakkaiden luottamuksen saavuttaminen edellyttää, että kuljetukset lähtevät ja saapuvat luvatusti. Toimitusvarmuuden vaatimus on ehdoton läpi koko kuljetusketjun.

– Monien Mann Linesin asiakkaiden tuotteet matkaavat Aasiaan ja Amerikan mantereille asti. Näille teollisuusyrityksille jatkoyhteytemme Bremerhavenista lähteville valtamerilinjoille ovat tärkeä osa logistista kokonaisuutta.

Kuljetusaikataulujen on sovittava toisiinsa niin, ettei arvokas lasti seiso turhaan välisatamassa, vaan siirtymäaika syöttöliikenteestä overseas-linjoille jää mahdollisimman lyhyeksi. Mann Linesin osalta olemme onnistuneet sovittamaan omat aikataulumme asiakkaidemme tuotantorytmiin ja valtameriliikenteeseen sopiviksi, David Symes toteaa.

Hyvien maayhteyksien jatkeena nopea läpimenoaika
– Tehokkaan yhteistyön ansiosta alusten kääntöaika satamassa jää lyhyeksi, mikä lisää kuljetusten kustannustehokkuutta, David Symes korostaa.

Turun sataman linjaliikenteessä operoi useita varustamoja, joiden aikataulut tarjoavat vientiteollisuuden yrityksille mahdollisuuden valita kulloiseenkin kuljetustarpeeseen parhaiten sopiva ratkaisu. Tätä tukee myös sataman sijainti, minkä ansiosta kauempaakin tulevat vientituotteet saadaan matkaan jopa saman illan aikana, vaikka kuormaus tehtaalla tapahtuisi vasta työpäivän päätteeksi.

– Turun satama tarjoaa erinomaiset yhteydet myös vientiteollisuuden maakuljetuksille. Maantieyhteydet teollisen Suomen ydinalueille sekä pääkaupunkiseudulle ovat nopeita ja ruuhkattomia, pääosin moottoritietasoisia väyliä. Erityisesti raskaan teollisuuden tarpeita palvelee myös satamaan johtava rautatie, johon liittyen satamassa on mahdollisuus purkaa ja lastata junakuormat säältä suojatuissa sisätiloissa, Timo Helanto muistuttaa.

Hyvien maayhteyksien lisäksi Helanto nostaa nopeudesta puhuttaessa yhdeksi Turun sataman vahvuuksista lyhyen läpimenoajan. Turussa ei jonoteta lastaukseen ja purkaukseen pääsyä, mikä nopeuttaa koko kuljetusketjun toimintaa. Riittävän laituripaikkamäärän ja tehokkaiden lastinkäsittelypalvelujen ansiosta myös aluskäynnit tapahtuvat sujuvasti.

Laituritoimintaa tehostaa ammattitaitoinen ahtaus

Turun sataman lastinkäsittelypalveluista vastaavat alan johtavat yritykset, joiden kokeneet ammattilaisten hoitavat alusten purkauksen ja lastauksen huolellisesti ja turvallisesti. Mann Linesin kumppanina toimii satamaoperaattori Finnsteve.

– Saumaton yhteistyö ahtausliikkeen kanssa varmistaa, että aluksemme lähtee satamasta aikataulussaan. Lähtevän lastin yksiköt rakennetaan etukäteen ennen laivan saapumista ja varataan oikea määrä miehiä ja koneita valmiiksi laiturille, jotta töihin voidaan tarttua heti aluksen kiinnittymisen jälkeen. Liikenteen ohjaus on vaativaa, kun trailereita ja lauttavaunuja kulkee sisään ja ulos aluksesta. Aluksen rahtiplaania lukemalla on tunnistettava, mikä osa lastista puretaan ja mikä jatkaa mahdollisesti matkaa seuraavaan satamaan. Tehokkaan yhteistyön ansiosta alusten kääntöaika satamassa jää lyhyeksi, mikä lisää kuljetusten kustannustehokkuutta, David Symes korostaa.

Huolellinen ja ripeä lastinkäsittely on tärkeä osa Turun sataman palvelukokonaisuutta.

Lastinkäsittelyn ripeyttä ajatellen Turun satamassa on panostettu myös nosturitoiminnan kehittämiseen. Kevällä 2017 päättyvän projektin aikana sataman kontti- ja monitoiminostureille suoritettiin kattava peruskunnostus. Sen yhteydessä muun muassa nosturien logiikka modernisoitiin tämän päivän vaatimusten mukaiseksi, mikä varmistaa nosturitoiminnan sujuvuuden ja nopeuttaa nostojen operointia. Nosturikapasiteetti on mitoitettu raskaan teollisuuden vaatimusten mukaiseksi aina 48 tonniin asti.

Aluskannan uudistuminen avaa lisää mahdollisuuksia

Tavaravirtojen nopean kulun varmistamisessa oma roolinsa on myös reitin rahtikapasiteetilla. Turun linjaliikenteessä kapasiteetti on kasvanut sekä lisääntyneiden lähtöjen että aluskannan uudistumisen ansiosta.

Vuoden 2017 aikana aluskantaansa uudistavat muun muassa Baltic Line ja Mann Lines. Ensimmäisenä liikenteeseen tuli Baltic Linen mv Baltic Madonna. Uusi alus ajaa Turusta Norjaan vuoroviikoin mv Mini Starin kanssa, jonka tilalle tulee myös uusi alus kevään aikana. Lisäksi myös Mann Lines ottaa vuoden 2017 aikana käyttöön uuden laivan Turusta Bremerhavenin kautta Harwichiin kulkevalle linjalleen.

– Visentinin telakalla Italiassa valmistuva laiva on peräportilla varustettu ro-ro-alus, jonka jääluokka on 1A. Lastikapasiteettia aluksella on 2 800 kaistametriä ja lisäksi erilliset autokannet, Mann Linesin toimitusjohtaja Timo Helanto kuvailee uutta laivaa.

Myös Turun ja Tukholman välistä yksikköliikennettä palveleva Viking Line Oyj ilmoitti loppuvuodesta 2016 solmineensa aiesopimuksen uuden aluksen tilauksesta. Uudisrakennusprojektia on edeltänyt monivuotinen, EU:n Merten moottoritiet -projektiin liittyvä suunnittelutyö. Suunnittelun lähtökohtana on luoda uudenlainen ro-ro-matkustaja-aluskonsepti, joka vastaa sekä rahti- että matkustajaliikenteen tarpeisiin Itämeren herkkä ympäristö huomioiden. Keväällä 2020 valmistuvan aluksen pituus on 218 metriä ja sen rahtitilan pituus on 1 500 metriä.

Teksti Kari Ahonen
Kuvat Markku Koivumäki

MANN LINES

on merikuljetusyritys, joka tarjoaa asiakkailleen toimivat yhteydet Itämeren alueen ja pohjoisen Keski-Euroopan tärkeimpiin kuuluvien satamien välillä. Suomessa Mann Linesin kotisatama on Turku, josta varustamo liikennöi viikoittain Saksaan, Englantiin ja Viroon.

Varustamo on osa Mann Group -ryhmää, joka tarjoaa asiakkailleen myös huolinta-, varastointi- ja jakelupalvelut eri satamissa.

Turun satamassa Mann Linesilla on käytössään 5 000 m²:n varastohalli.