Risteilymatkustajat vaikuttuvat Turussa telakasta ja luonnonläheisyydestä – luotsausmaksut hillitsevät matkailun kasvua

Turussa on muista pohjoisen Itämeren kaupungeista erottuvia vetonauloja kansainvälisten risteilyalusten houkuttelemiseksi. Luotsausmaksujen kohtuullistaminen piristäisi matkailua merkittävästi.

Kansainväliset risteilijät saapuvat nykyisin Turussa Länsisatamaan. Rakennettava Viking Linen ja Tallink Siljan yhteisterminaali saattaa avata nykyisten matkustajaterminaalien alueelta tilaa risteilijävierailuille, mikä helpottaisi yhteyksiä kaupungin keskustaan.
Liikenne ja logistiikka

Pohjoisella Itämerellä vierailee kesäisin jopa 400 kansainvälistä risteilyalusta. Turkuun niistä poikkesi viime kesänä viisi.

Visit Turun matkailujohtajan Anne-Marget Hellénin mukaan vierailujen määrä oli 2010-luvun vuosille tyypillinen. Keskimäärin Turussa pysähtyy noin kymmenen kansainvälistä risteilijää kesäsesongin aikana.

– Pietari on tavallisesti risteilijöiden pääkohde tällä alueella. Yleensä muut vierailusatamat ovat rantavaltioiden pääkaupungeissa, Anne-Marget Hellén kertoo.

­– Varustamot laskevat hyvin tarkkaan, miten reitin kokonaishinta muodostuu. Turkuun ei voi saapua ilman luotsia, ja kalliit luotsausmaksut – ajallisestikin pitkän reitin vuoksi – ovat tärkein tekijä risteilyliikenteemme kasvun hillitsijänä.

Satama- ja matkailuammattilaiset ovat vedonneet jo pitkään päättäjiin, jotta luotsausmaksujen erot olisivat Suomessa pienemmät eri satamien välillä.

Anne-Marget Hellénin mukaan Turun vehreys, kävellen saavutettavat kohteet sekä ylpeydellä esille tuodut erityispiirteet kiinnostavat ulkomaisia risteilyturisteja.
Loiston lisäksi aitous kiinnostaa matkustajia

Vetovoiman lisäämiseksi tehdään Turussa töitä. Turun Satama ja Visit Turku ovat tiivistäneet yhteistyötään, jotta kaupunkiin saapuville kansainvälisille risteilyturisteille voitaisiin tarjota erottuva ja mieleen jäävä kokonaiselämys.

Millaisilla asioilla Turku voi tehdä vaikutuksen, kun matkustajat ovat ensin nähneet esimerkiksi Pietarin Eremitaasin loiston? Anne-Marget Hellén kertoo kuvaavan esimerkin omista ohjelmavalinnoistaan matkallaan risteilyalus Costa Luminosalla.

– Varasin lähes ensi töikseni paikkani kierrokselle ”Hermitage After Opening Hours”, koska ajattelin sen olevan niin suosittu, etteivät kaikki mahdu mukaan. Yllättäen ohjelma olikin peruttu vähäisen osallistujamäärän takia, Hellén naurahtaa.

Telakka vetoaa turisteihin ja ammattilaisiin

Tästäkin kokemuksesta viisastuneena Turussa halutaan esitellä matkustajille perinteisten linnan, Tuomiokirkon ja Käsityöläismuseon lisäksi paikallista elämänmenoa. Tärkeää on tunnistaa asiat, jotka ovat ulkoa katsoen nimenomaan Turulle ominaisia.

– Erilaiset ja yllättävät kohteet kiinnostavat eniten. Ruissalon ja saaristoretkien lisäksi järjestämämme Oluen ystävän opintoretket vetävät matkustajia. Yksi asia, jota voisimme esitellä, on Turku sirkuskoulutuksen keskuksena, Anne-Marget Hellén pohtii.

Kauniista saaristosta ja vahvasta kulttuuritarjonnasta huolimatta Turussa on yksi asia, joka loistoristeilijältä maihin nousevaa matkailijaa kiinnostaa erityisesti: Meyer Turun telakka. Juuri millään muulla kaupungilla ei ole teollisia kohteita ohjelmatarjonnassaan.

– Tietenkin loistoristeilijöitä valmistava telakka kiinnostaa risteilymatkustajia. Kesän tutustumiskierrokset ovat olleet hyvin suosittuja. Telakan ansiosta saimme Turkuun myös marraskuun alussa järjestettävän, merkittävän Cruise Baltic -kokouksen.

Teksti: Jaakko Mikkola
Kuvat: Lennart Holmberg ja Jouni Saaristo

Risteilykesä 2018

  • Turussa vieraili kesän 2018 aikana viisi kansainvälistä risteilyalusta.
  • Kausi alkoi 11. kesäkuuta Prinsendamin saapumisella ja päättyi 3. syyskuuta Silver Windin vierailuun.
  • Satamaan kiinnittyivät lisäksi neitsytmatkallaan ollut Seaboard Ovation sekä heinäkuussa saapuneet Boudicca ja Silver Spirit.
  • Kaikki muut alukset paitsi Boudicca olivat Turussa viime kesänä ensimmäistä kertaa.
  • Visit Turun järjestämistä kierroksista suosituimpia ovat muun muassa kierrokset Ruissalon luonnonrauhassa sekä tutustumiset Meyerin telakkaan.
  • Itämerellä vierailee kesäisin noin 400 kansainvälistä risteilijää. Yleensä alukset pysähtyvät pääkaupungeissa.
  • Itämeren satamakaupunkien yhteistyöjärjestö Cruise Baltic järjestää kokouksensa Turussa 1.–2. marraskuuta. Järjestö markkinoi Itämerta risteilykohteena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *