Puhdasta pintaa syvemmältä

Sukeltaja Joonas Kinnunen tekee muun muassa laivojen tarkastus- ja huoltotöitä. Pinnan alla on myös siivottava.

Alan ammattilainen

Viking Amorella on saapunut Turun satamaan. Sukeltaja Joonas Kinnunen hyppää laiturilta veteen samalla hetkellä, kun ylhäällä kävelysillalle ilmaantuvat ensimmäiset maihin kiiruhtavat matkustajat. Joonaksella on mukanaan suuri hydrauliikalla toimiva harja.

”Harjaan laivan pohjasta sinne kasvanutta ruohoa ja näkkejä. Ylimääräinen kasvusto vaikuttaa yllättävän paljon laivan energiatehokkuuteen ja siivouksen jälkeen polttoainetta kuluu vähemmän”, hän selittää.

Joonas ja hänen työparinsa Simon Randström operoivat tänä aamuna laivan keulan lähellä; Simon huolehtii laiturilla Joonaksen turvallisuudesta. Laivan peräpäässä samoissa töissä on toinen DG-Diving Groupin sukeltajapari. Aikaa on vajaa tunti ennen kuin Amorella lähtee uudelleen liikkeelle.

– Tällä porukalla iso laiva harjataan 5-7 päivässä. Ensi viikolla vuorossa on sitten seuraava alus, toiselta varustamolta.

Joonaksen käyttämä hydraulinen harja painaa noin kymmenen kiloa, mutta vesi kannattelee tietenkin laitetta osaltaan. DG-Divingin Groupin käytössä on myös pitemmälle motorisoitu harjakone, mutta sen käyttäminen vaatii hyvää näkyvyyttä, mitä Aurajoen suulla ei ole yleensä tarjolla.

– Periaatteessa harjausta voisi tehdä helposti parikin tuntia putkeen. Vaan ensikertalainen, joka ei tiedä mitä tekee ja jännittää lihaksiaan liikaa, saa kyllä puolessakin tunnissa lihaksensa aika juntturaan.

– Ylipäätään töiden tekeminen on pinnan läheisyydessä vähän hankalampaa kuin syvemmällä, mihin aaltojen liike ei vaikuta.

Laivanpohjien puhdistusten lisäksi DG-Diving Groupin sukeltajat tekevät varustamoille ja satamalle myös erilaisia tarkastus- ja huoltotöitä. Vesitiivillä kalustolla onnistuvat jopa hitsaukset pinnan alla.

Sukeltajan työ on sekä fyysisesti että henkisesti vaativaa:
– No, fysiikan puolesta riittää varmaankin ihan normaali kunto. Mutta se vaatii kyllä omanlaisensa luonteen, että on valmis menemään esimerkiksi talvella kylmään veteen, missä näkyvyys on vain muutamia senttejä.

Simon kuvailee työkaveriansa hyvin rauhalliseksi:
– Joonas ei hötkyile eikä häslää. Näissä hommissa ei paranekaan hosua, sillä pinnan alla kaiken on sujuttava suunnitelmallisesti ja jämptisti, itsekin varsin rauhalliselta kaverilta tuntuva Simon selittää.

Joonas on tehnyt kaksiosaisen ammattisukeltajan ammattitutkinnon Lohjalla Länsi-Uudenmaan aikuisopisto Luksiassa. Sukeltajan töissä hän on ollut nyt neljä vuotta. Mieluisimpia tehtäviä ovat vaativat huoltotyöt.

– On aina hienoa, kun pääsee hyödyntämään osaamistaan ja auttamaan asiakkaita.

Käy ilmi, että vapaa-aikana vastapainoa vaativalle työlle antaa koirien koulutus. Kotoa löytyy kaksi innokasta oppilasta: belgianpaimenkoira Ipa sekä labradorinnoutaja Taika.

– Varsinkin Taika tykkää kovasti uimisesta. Mutta sukeltaa se ei sentään osaa, Joonas naurahtaa.

Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Ilari Välimäki

DG-Diving Group

  • Turkulainen perheyritys, jonka alana sukellustyöt, sukellushitsaus sekä koulutus- ja konsultointitoiminta.
  • Parikymmentä työntekijää.
  • Toimii kaikkialla Suomessa, toimipiste myös Ranskan Rivieralla.