Pauli Räinä innostuu uusista tietoteknisistä ratkaisuista ja harrastaa turhaa kävelyä

Saimme Satamaan uuden IT-asiantuntijan, kun Pauli Räinä aloitti tehtävässä joulukuun alussa. Hänen työhönsä kuuluu Sataman tietojärjestelmien ja -verkkojen kehittäminen, käyttöönotto sekä tekninen ylläpito. Räinä osallistuu myös aktiivisesti uusien tietoteknisten ratkaisujen kehittämiseen ja ICT-projektien toteuttamiseen, sekä vastaa IT-tukipalveluiden toiminnan organisoinnista.

Alan ammattilainen

Aikaisemmin tietotekniset asiat olivat keskitetty Turun kaupungin IT-palveluihin, mutta uuden Ferry Terminal Turku -hankkeen myötä lisääntyvän uuden digiteknologian käyttömahdollisuuksien kasvaminen loi tarvetta omalle asiantuntijaosaamiselle. Digitalisointi on tärkeässä roolissa hankkeessa sekä palvelujen sujuvuuden, että matkustajien ja rahdin turvallisuuden kannalta.

Kymmenen vuoden työkokemus IT-alan tehtävissä

– Edellisessä tehtävässäni toimin energiayhtiöille palveluita tarjoavan yhtiön ICT-tuotepäällikkönä. Vastasin asiakkaiden ja sisäisten toimintojen IT- ja tietoliikenneratkaisuista, käyttäjätukifunktiosta, asiakas- ja toimittajasuhteista sekä palveluiden kehityksestä. Energia-alalla vietin kuusi antoisaa vuotta. IT-tehtävissä olen työskennellyt vuodesta 2011. Koulutustaustaltaltani olen tietojenkäsittelytieteiden ylioppilas, eli olen suorittanut yliopisto-opintoja tietokäsittelytieteestä, Räinä kertoo aikaisemmasta työ- ja opiskeluhistoriastaan.

Energiayhtiöissä mielenkiintoisissa ja vastuullisissa tehtävissä

Räinä muistelee edellisen työtehtävänsä sähkönjakelun piirissä olleen varsin mielenkiintoinen. Lyhyehköllä varoitusajalla hän sai vastuulleen tuotepäällikkönä laajat ja kriittiset ICT-järjestelmät.
– Luotto omiin vahvuuksiin kasvoi merkittävästi, kun pystyin hanskaamaan paljon uutta ja tuntematonta kovassa paineessa, hän pohtii.

Toinen Räinän mieleen painunut työtehtävä on, kun hän oli mukana toteuttamassa 2400 paneelin, 760 kilowattipiikin aurinkovoimalaa vuonna 2016 vastaten IT-ratkaisuista, kuten vuokrattavien paneeleiden tuottohistorian ja tehovaihteluiden seuraamisteknologista.

Turun Sataman lähivuosien uusi tietotekniikka innostaa

 Ferry Terminal Turku –hankkeen uusien teknologiaratkaisujen kanssa työskentelemistä Räinä odottaa mielenkiinnolla, koska ratkaisut eivät ole niitä koetelluimpia.

– Yhteisterminaalihankkeen IT-ratkaisujen rakentaminen tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus, johon mukaan pääsyä odotan jo innolla.

Luonnontarkkailusta ja luonnossa liikkumisesta vastapainoa työlle

Viime vuosina Räinän luonnossa liikkuminen on kasvanut merkittävästi. Hän naurahtaa harrastavansa ”turhaa kävelyä”, eli vaeltamista ja muita eräilyjuttuja.
– Teen mielelläni pitkiä eräreissuja. Olen kulkenut hieman Norjassa ja Virossa, sekä kotimaassa Länsi-Suomessa paljon, sekä myöskin Lapissa. Luontoharrastus on täydellistä vastapainoa päivätyölleni, Räinä kertoo.

Muutama knoppitieto Paulista

Miltä unelmatyöpäiväsi näyttäisi?

– Unelmatyöpäivääni kuuluisi uuden kehittämistä ja ideointia mielenkiintoisten projektien tai asioiden parissa. Pidän sekä tiimityöstä, että myös hiljaisesta puurtamisesta omissa oloissa.

Mikä on paras neuvosi, jonka olet koskaan saanut?

– ”Jokaisella on testausympäristö, joillain onnekkailla se on vielä eriytetty tuotannosta.”

Mitä salaisia ​​kykyjä tai taitoja sinulla on? 

– En juurikaan väsy ajamiseen. Ajoin kerran lähes yksillä silmillä Keski-Saksasta Haaparannan kautta Oulaisiin, 2400 km. Kaveri loukkasi kätensä, joten ei ollut vaihtoehtoja.

Jos voisit kysyä toimitusjohtajalta yhden kysymyksen, mikä se olisi?

– Mikä on ollut mieleenpainuvin saavutuksesi työuran ulkopuolella?

Toimitusjohtaja Erik Söderholm: – Elossa 60-vuotiaana!

 

Teksti: Heli Kaijansalo
Kuva: Markku Koivumäki