Turun Satama tukee kumppaniensa kanssa Harkovaa

Turun kaupunki järjestää jouluksi sähkö- ja lämmityskaluston keräyksen Ukrainan Harkovan kaupungin ja sen asukkaiden auttamiseksi. Turun Satama osallistuu yhdessä Baltic Line Finlandin, Turku Stevedoringin ja Turun Vapaavaraston kanssa keräykseen lahjoittamalla harkovalaisille yhteensä kymmenen aggregaattia.

Ajassa

Venäjä on tuhonnut hyökkäyssodassaan järjestelmällisesti Ukrainan energiainfrastruktuuria. Talven ja pakkasten koittaessa myös Koillis-Ukrainassa sijaitsevan Harkovan suurkaupungin asukkaat ovat kovilla. Turun kaupunki on järjestänyt jouluksi sähkö- ja lämmityskaluston keräyksen ystävyyskaupunkinsa asukkaiden auttamiseksi. Myös Turun Satama osallistuu omien yhteistyökumppaniensa kanssa keräykseen lahjoittamalla harkovalaisille yhteensä kymmenen aggregaattia. Laitteistoilla voidaan tehdä sähköä polttoaineen avulla.

Aggregaateille paljon tarvetta

Baltic Line Finlandin Tomas Uschanow kertoo, että keräykseen mukaan lähteminen oli itsestään selvää – hän uskoo, että tulee kiteyttäneeksi myös monen muun ajatukset:
”Tilanne Ukrainassa on kriittinen. Koimme, että nyt on pakko tehdä isompaa ja konkreettisempaa. Kun Turun kaupungin järjestää vielä kuljetuksen kriisialueelle, niin osallistuminen oli siltäkin osin helppoa. Ulkoministeri Haavistokin taisi juuri vahvistaa haastattelussaan, että aggregaateille on valtava tarve, ne ovat loppu koko maasta. Polttoainetta, jota aggregaatit tarvitsevat, sentään vielä riittää. ”

Samaa mieltä on Turun Vapaavaraston Stefan Lindström.
”Aggregaatit ovat sen verran isoja, että ne tuottavat jo kunnolla sähköä, jota voidaan käyttää vaikkapa valaistukseen tai kännyköiden lataamiseen.”
Turun Vapaavarasto oli mukana auttamassa ukrainalaisia jo sodan ensimmäisinä kuukausina. Se organisoi tuolloin nopeasti väliaikaisen logistiikkakeskuksen, jonka kautta lähettiin apua Ukrainaan.

Harkovassa on erilainen joulu

Erik Söderholm Turun satamasta miettii, että ukrainalaisten auttaminen on kaikille sataman toimijoille tärkeä asia.
”Yhteistyö sataman toimijoiden välillä sujuu yleensäkin hyvin. Mutta tällaisessa hankkeessa kaikki olivat nyt ihan poikkeuksellisen yksimielisiä. Päätös aggregaattien hankkimisesta syntyi saman tien.”

Myös Turku Stevedoringin Kimmo Iljin on tyytyväinen siitä, että yhteistyöllä voidaan auttaa hyvin konkreettisella tavalla hädästä kärsiviä.
”Jokainen osaa varmasti kuvitella, kuinka hankalaa elämä suurkaupungissa voi olla ilman sähköä, kun mikään ei toimi. Halusimme antaa tämän vuoden joululahjamme heille, jotka sitä eniten tarvitsevat, auttaa omalta osaltamme edes jotenkin”, hän miettii.

Teksti: Matti Välimäki

Auta sinäkin ukrainalaisia

Kaikki voivat auttaa Ukrainaa ja ukrainalaisia joulun alla ja sen jälkeen lahjoittamalla rahaa keräysten kautta. Raha-lahjoituksia voi tehdä muun muassa näiden organisaatioiden välityksellä: Punainen Risti, Unicef, Pelastakaa Lapset, SOS Lapsikylä, Plan International, UN Women, Kirkon Ulkomaanapu, World Vision sekä Fida. Linkit lahjoittajien sivulle: www.turku.fi/ukraina

Tavara- ja vaatelahjoituksia ukrainalaisille voi toimittaa lisäksi Raision avustuskeskukseen, jota ylläpitää Suomen Ukrainalaiset ry, osoite Raisiontori 6, aukioloajat ma-ti 10–15, ke suljettu, to-pe 10–15, la 12–15.