Finnsteven uuden aluepäällikön toiveissa talouden nopea normalisoituminen

Aluepäällikkö Teppo Heikkilä vastaanotti Finnsteven Turun toimintojen vetovastuun eläkkeelle siirtyneeltä Simo Laurilalta toukokuun alussa. Uuden aluepäällikön startista tuli poikkeuksellisen haasteellinen maaliskuussa Suomeenkin iskeneen koronapandemian takia.

Merikaupunki Kotkasta tullut Teppo Heikkilä tuntee olonsa kotoisaksi myös Turun satamassa.
Alan ammattilainen

Turkuun Teppo Heikkilä tuli Kotkasta, jossa hän aloitti Finnsteven palveluksessa jo vuonna 2004. Työuraan mahtuu myös kahdeksan vuoden jakso satamatarkastajana Finnlinesilla, jossa hän vastasi varustamon Kotkan ja Helsingin pään satamatoiminnoista. Finnstevelle Teppo Heikkilä palasi vuonna 2020. Uudessa tehtävässään hän vastaa Turun sataman lisäksi myös Finnsteven palveluista Naantalissa.

Uuden aluepäällikön mielestä Turulla on merkittävä asema sekä Finnsteven että Finnlinesin palvelutarjonnassa. Turun sijainti palvelee erinomaisesti länsirannikon ja sisämaan asiakkaita tarjoten kilpailukykyisen vaihtoehdon vienti- ja tuontikuljetuksille. Hänen mukaansa Turussa halutaan olla, pysyä ja vahvistua edelleen.

Koronakevät leimasi aloitusta uudessa tehtävässä

Yhteistyö sataman ja asiakkaiden kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin ja koronan aiheuttamat markkinahäiriötkin ovat jääneet pelättyä vähäisemmiksi.

– Verkostoituminen on koronan vuoksi ollut tietysti haasteellista. Asiakkaista moni on yhä edelleen etätöissä ja henkilökohtaisten tapaamisten sijasta yhteyksiä hoidettiin pitkälti etänä verkon ja puhelinyhteyksien kautta. Viime aikoina olen kuitenkin ehtinyt tavata ihmisiä myös kasvokkain, mikä helpottaa tällaisen uuden toimijan esittäytymistä, aluepäällikkö Teppo Heikkilä kertoo.

Käsitellyn rahdin määrä on kevään ja kesän välillä vaihdellut. Vaikka Uudenkaupungin autotehtaan toiminta säätelee volyymia Finnlinesin liikenteen osalta, ovat rahtimäärät joillain linjoilla jopa kasvaneet.

Finnsteven osaavat työntekijät hoitavat rautaisella ammattitaidolla kaikenlaisen lastin käsittelyn.

– Turun sataman etuna on rahdin monipuolisuus, jolloin toiminta ei ole niin suhdanneherkkää kuin vaikkapa metsäteollisuuden kuljetuksiin erikoistuneilla satamilla. Yksikköliikenteen lisäksi tätä kautta tehdään paljon teollisuuden projektilaivauksia, joiden hoitamiseen Finnsteve tarjoaa runsaasti kokemusta ja ammattitaitoa. Palveluksessamme on tilapäiset työntekijät mukaan lukien noin neljäkymmentäviisi alan ammattilaista, mikä takaa riittävän kapasiteetin asiakkaiden kaikkiin tarpeisiin ja tilanteisiin. Joustavuuden ja tehokkuuden varmistaa oma nykyaikainen konekanta, jonka ylläpidosta vastaa oma kolmihenkinen huoltokorjaamo.

Toiveissa talouden nopea normalisoituminen

Tulevaisuuden ennustamiseen Teppo Heikkilä ei vielä haastatteluhetkellä uskaltaudu. Tällä hetkellä toiminta on vakaata ja vaikka esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaan tuotanto on jopa kasvussa niin epävarmuutta on edelleen ilmassa.

– Vaikka koronapandemian ensi kuukausista selvittiin kohtuullisen hyvin, on uusien tartuntojen määrä alkusyksyllä jälleen nousussa. Vielä ei voida sanoa, kuinka voimakkaana toinen tartunta-aalto tulee tai mitkä sen vaikutukset liiketoimintaan tulevat olemaan. Suomen kohdalla merikuljetusten kehitys riippuu myös tärkeimpien kauppakumppanimaiden tilanteesta. Se näkyy ennen muuta teollisuuden tilauskirjoista ja heijastuu viiveellä myös rahtimääriin. Toivokaamme kuitenkin, että näkymät alkavat vähitellen kirkastua ja taloudet elpyä kautta Euroopan ja muun maailman.

Teksti: Kari Ahonen
Kuvat: Markku Koivumäki

Finnsteve

  • Suurin yksikköliikenteeseen erikoistunut satamaoperaattori Turun satamassa
  • Täyden palvelun operaattori: ahtaus, terminaalitoiminnot, varastointi ja dokumentointi
  • Toimipisteet Turussa ja Helsingin Vuosaaressa
  • Osa Finnlines-konsernia

Teppo Heikkilä

  • Syntynyt Kotkassa 1978
  • Perhe: Vaimo ja kaksi tytärtä
  • Harrastukset: koripallo, jalkapallo ja liikunta
  • Toiminut myös koripallotyttöjen valmentajana