Laiva- ja automatka Eurooppaan – vaivatonta ja vapaata reissaamista, joka tarjoaa yllättäviä kohtaamisia

– Vaivattomuus ja vapaus ennen kaikkea, Anneli Villanen sanoo. Villanen on kiertänyt miehensä kanssa autoillen jo liki kaikki Euroopan maat. Automatkalla pääsee pikkuteille, ainutlaatuisiin kohtaamisiin paikallisten ihmisten kanssa.

Sataman kautta

Anneli Ja Heikki Villanen nauttivat automatkailun vapaudesta. Ensin lautalla yli Itämeren, ja siitä eri puolilla Eurooppaa. Nykyään he matkustavat kahdestaan, mutta lapsenlapsiakin autoreissaaminen jo polttelee.

Tuoreet patongit paikallisesta leipomosta

– Olemme yötä matkaparkissa tai camping-alueella. Jonkun kylän torin laidasta haetaan tuoreet sämpylät ja leivät aamulla pakarista, Villanen kuvailee.

Villaset ovat osallistuneet myös karavaanaritapahtumiin. Esimerkiksi Virossa karavaanarit ovat nuoria perheitä. Karavaanareita yhdistää halu kulkea. Jokainen auttaa toista, vinkkejä jaetaan tulevista ja menneistä kohteista.

Reissujen parhaissa hetkissä ei tarvita edes samaa kieltä.
– Turkissa olimme yhdessä kylässä kävelemässä. Vastaan tuli mies joka vei meidät kotiinsa ja tarjosi teetä. Pärjäsimme viittomalla, piirtämällä ja kirjoittamalla. Läksiäisiksi hän antoi meille kassillisen viinirypäleitä, Anneli Villanen muistelee.

Hän uskoo, että tällainen ruohonjuuritason kansainvälinen kanssakäyminen on myös tärkeää. Syntyy parempia suhteita eri maiden välille, ennakkoluulot rapisevat kohtaamisten myötä.

Villaset ovat saaneet ystäviä Euroopasta.
– Voimme kysyä, että sopiiko tulla pihaan yöpymään.

Heillä on Euroopasta käymättä enää Islanti ja Malta. Idässäkin he ovat seikkailleet mitä jännittävimmissä paikoissa kuten Moldovan kainalossa olevassa Transnistriassa. Tullirajojen ylityksessä on jo kikkoja, joilla rajanylitys sujuu ilman ylimääräisiä ”veroja”. Viralliset tiedot ja käytäntö eivät aina ole samoja. Paras tieto löytyy toisilta matkaajilta.

Kuvamuisto reissun päältä: Heikki Villanen (vas.), leirintäaluetyöntekijä Sokolnikin puistosta, Anneli Villanen sekä Tveristä kotoisin oleva leirintäalueen työntekijä – sekä rakas matkailuauto, jolla on ajettu jo yli 300 000 kilometriä ja lisää tulee kesän myötä. (Kuva: Anneli Villasen albumi)
Pikku hiljaa pääsee pisimmälle

Automatkailu kannattaa Villasen mukaan aloittaa vähitellen, ilman liian tiukkaa aikataulua. Eikä ensi visiitillä kannata suunnata Euroopan kaukaisimpaan kolkkaan. Silloin jää paljon näkemättä.

Jotkut tekevät tarkan päiväsuunnitelmat, nähtävyydet ja kohteet on valittu ja paikat varattu ennakkoon leirintäalueelta.
– Me emme koskaan aamulla tiedä, missä ollaan seuraava yö.

Ja vaikka sitä aina kysytään, niin ikäviä kokemuksia heillä ei vain ole. Vuosia sitten Venetsiassa Villaset läksivät päiväksi kaupunkiin. Auton ovi oli leirintäalueella unohtunut auki ja ikkuna levälleen.
–  Sitten tuli hirveä myrsky, ja kun tulimme takaisin, pohdimme miten markiisien ja kaikkien oli mahtanut käydä. Mutta joku henkilökunnasta oli käynyt siellä, kerännyt pyykit ja terassikalusteet kaikki auton alle.
– Jos pelkää, ei näe mitään.

Matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen Autoliitosta kertoo, että automatkailu kyllä kiinnostaa. Tiedusteluja aiheesta tulee aivan koko ajan. Sääntöihin ja määräyksiin kannattaa tutustua huolella etukäteen, koska määräykset vaihtelevat maittain. * Autoliitolla on tuore Autoillen Euroopassa-kirja, joka on hyödyllistä kättä pitempää. Tässä myös Susannan matkamuistilista reissuun:

Laivamatkalla ladataan kuljettajat

Ruotsinlaivat yhdistävät pohjoisen Itämeren maat ainutlaatuisella tavalla. Säännöllinen laivaliikenneyhteys on tuttu ja oiva tapa matkustaa.
– Automatkailijat ovat meille tärkeä asiakasryhmä erityisesti kesällä. Vuositasolla Turku-Tukholma reitillä matkustaa noin puoli miljoonaa automatkailijaa, Tiedotuspäällikkö Christa Grönlund Viking Lineltä kertoo.

Hän kertoo, että punaisille laivoille ihmisiä houkuttaa moni asia: viihde, hyvä ruoka, ostokset, saaristomaisema, palvelu ja yhteinen aika perheen tai ystävien kesken. Grönlund vinkkaa, että kesän automatka kannattaa varata ajoissa.

Aikataulut Turusta ovat automatkustajien kannalta hyvät, yön yli saa nukkua hytissä, matka jatkuu aamulla.

Tallink Silja Oy:lle perheet ovat kesällä suurin matkustajaryhmä. Laivoilla satsataan lapsiperheiden viihtyvyyteen ja kesällä ohjelmaa on paljon. Turusta lähtevien Silja Line laivojen kokousosasto muuttuu lasten Summer Centeriksi.
– Tänä kesänä Muumin ja Harri Hylje -hahmojen lisäksi tulee Angry Birds hahmoja ja puuhalaitteita, aluejohtaja Nina Honkaranta kertoo.

Tukholman seudulla suosituimpia kohteita ovat Junibacken, Skansen ja huvipuisto Gröna Lund. Sitten kutsuvat Norrköping ja siellä Kolmården sekä Bamses värld ja sekä Tanskan Legoland – ja koko Eurooppa.
– Osa perheistä matkustaa Tukholmasta Tallink Siljan laivalla vielä eteenpäin Latvian Riikaan.

Kesä-elokuun aikana Turku-Tukholma reitillä matkustaa kymmeniä tuhansia perheitä henkilöautoilla.
– Suomalaiset lähtevät matkailuautolla Ruotsiin ja Eurooppaan, ja Euroopasta tullaan tänne; etenkin saksalaisia tulee paljon laivoillamme Suomeen.

Honkaranta vinkkaa, että Siljalla helpotetaan automatkaajien pääsyä tien päälle tarjoamalla mahdollisuus varata aamiaispussi matkaan mukaan.

Teksti: Sini Silván
Kuvat: Anneli Villasen albumi ja Jarmo Piironen

Matkamuistilista autoreissulle

  • passi tai kuvallinen henkilökortti Schengen-maissa
  • ajokortti ja kansainvälinen ajokortti, jos matka jatkuu Euroopan ulkopuolelle
  • eurooppalainen sairaanhoitokortti
  • auton rekisteröintitodistuksen I osa
  • heijastinliivi
  • vahinkoilmoituslomake (Liikennevakuutuskeskukselle)
  • valtakirja
  • Camping Key Europe –kortti
  • kansainvälinen hostellikortti
  • lääkkeet + rokotukset kuntoon

Tsekkaa myös

  • matka- ja henkilö- ja liikennevakuutukset eri maissa
  • vihreä kortti, jonka saa omasta vakuutusyhtiöstä. Kortti todistaa ulkomailla rajalla tai liikennevahingon sattuessa, että ajoneuvon liikennevakuutus on voimassa.
  • Euroopassa vastassa voi olla myös ruuhkamaksuja, maksullisia teitä sekä ympäristövyöhykkeitä. Lisätietoja kannattaa kysyä Autoliitosta.