Suomen talouden myötätuuli näkyy tavaraliikenteessä
Suomen talous on viimein kääntynyt selvään kasvuun. Yksityisen kulutuksen rinnalla teollisuuden investoinnit ovat lisääntyneet ja myös vienti on alkanut ilahduttavasti vetää Suomen hintakilpailukyvyn parantumisen ansiosta.
Turun seutu ja muu Varsinais-Suomi ovat kasvun eturivissä. Alueen taloutta ovat nousuun siivittäneet erityisesti telakka- ja koneteknologiateollisuus, joiden tilauskanta jatkuu vahvana ensi vuosikymmenelle asti. Maakunnan menestystä vahvistaa lisäksi Uudenkaupungin autotehdas, jonka tuotantomäärät ovat nousseet kaikkien aikojen huippulukemiin.
Viennin ja taloudellisen toimeliaisuuden virkistyminen näkyy myös Turun satamassa. Ulkomaan tavaraliikenteemme kasvoi tammi–heinäkuussa noin 5,5 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna ja liikenteen odotetaan vilkastuvan edelleen loppuvuoden aikana.
Viennin ja taloudellisen toimeliaisuuden virkistyminen näkyy myös Turun satamassa.
Ulkomaan tavaraliikenteen kasvaessa korostuvat Turun sataman nopeat ja hyvät yhteydet. Skandinavian liikenteen lähtötiheys ja muun linjaliikenteen aikataulutus palvelevat erinomaisesti sekä vienti- että tuontikuljetuksia. Laivaliikenteen tukena ovat puolestaan ruuhkattomat ja hyväkuntoiset maantieyhteydet. Sujuvaa infraa täydentää tehokas ja joustava palvelu, jonka avulla Satama kumppaneineen varmistaa, että tuotteiden kuljetukset kulkevat aina oikea-aikaisesti perille.
Kasvavan liikenteen palvelemiseksi satamassa on investoitu muun muassa tavarasuojien kunnostamiseen sekä tavarankäsittelyn tehostamiseen sataman nostureita uudistamalla. Näiden lisäksi investointeja on tehty logistiikkaketjun ympäristöystävällisyyteen. Tämä työ jatkuu muun muassa EU:n osarahoittamassa NextGen Link -hankkeessa. Yhdessä Tukholman ja Maarianhaminan satamien sekä Viking Linen kanssa toteutettava hanke tähtää Turun ja Tukholman meriyhteyden kehittämiseen osana Skandinavian ja Välimeren kuljetuskäytävää.
Toivotan mieluisia lukuhetkiä ja menestyksellistä loppuvuotta.
Christian Ramberg
toimitusjohtaja