Positiivinen kehitys on monen tekijän summa
Wallenius Sol Oy:n ensimmäinen vuosi uuden South Enabler -rahtialuksen kanssa on sujunut onnistuneesti. Toimitusjohtaja David Symes näkee Turun reitin positiivisen kehityksen taustalla monia tekijöitä.
David Symesin mukaan uusi rahtialus, italialaisvalmisteinen South Enabler, on suoriutunut ensimmäisestä vuodestaan hyvin, eikä isompia yllätyksiä ole tullut vastaan. Siirtyminen aiempaa isompaan, modernimpaan ja energiataloudellisempaan alukseen sujui jouhevasti M/L Freyasta tuttujen päälliköiden jatkaessa työssään.
Rahtialuksen uudistumisen lisäksi viime vuonna muuttui myös Wallenius Solin Turun satamasta liikennöitävä reitti ja aikataulu. Travemünden mukaan ottamisesta Symesilla on pelkästään myönteistä sanottavaa.
– Linjanmuutos on antanut meille positiivisen ruiskeen, Symes toteaa. – Olemme tavallaan tulleet takaisin trailerimarkkinoille. Aiemman linjamme frekvenssi oli joka kymmenes päivä, ja se oli liian pitkä väli traileriasiakkaillemme. Viikoittainen lähtö Turusta joka perjantai toimii paremmin, ja se on otettu hyvin vastaan.

Paras asiakaspalaute näkyy lastin määrissä
Ruotsalaisyhtiön nykyinen, noin vuoden verran toiminnassa ollut reitti kulkee väliä Turku–Travemünde–Bremerhaven–Paldiski–Turku.
– Travemünden lisääminen reitille on tuonut uusia markkinoita ja uusia asiakkaita, mutta se on toki tuonut myös vanhoja asiakkaitamme takaisin. Siinä on mahdollisuus hieman erilaiseen tarjontaan. Perjantailähtö Turusta ja saapuminen sunnuntaina perille toisessa päässä on ollut toimiva yhdistelmä.
Travemünden lisääminen reitille on tuonut meille uusia markkinoita ja uusia asiakkaita, mutta se on toki tuonut myös vanhoja asiakkaita takaisin.
Wallenius Solin Turun reitin rahtimäärät ovat kaksinkertaistuneet. Symesin mukaan taustalla on monen tekijän summa.
– Parempi lähtöpäivä ja tiiviimpi frekvenssi ovat kaksi isointa asiaa. Lisäksi vaikuttaa tietenkin uuden sataman lisääminen reitille sekä se, että Bremerhavenin lastimäärät ovat pysyneet vakaana. Yhdelle asiakkaalle jokin asia painaa enemmän vaakakupissa, jollekin toiselle taas jokin muu. Kokonaisuus ratkaisee, Symes summaa.
– Paras asiakaspalaute on se, että olemme saaneet lisää lastia, kiteyttää Symes.
Suunnitelmat toisesta aluksesta työpöydällä
Menestys Turun reitillä herättää positiivisia odotuksia tulevaisuudelle. Ruotsalaisvarustamon Suomen toimintoja luotsaava Symes kertookin, että suunnitelmat toisesta aluksesta Turkuun ovat parhaillaan pöydällä.
– Toivon mukaan meillä olisi uutta kerrottavaa jo alkavan syksyn aikana, Symes sanoo. – Toki täytyy muistaa, että toiminnan laajentaminen vaatii tietyn lastimäärän toteutuakseen, vaikka toisaalta riskejäkin täytyy uskaltaa ottaa.
– Tällä hetkellä yhden aluksen kanssa kaikki toimii Turussa hyvin. Meillä on tarpeeksi kenttä- ja varastointitilaa, ja käytössämme on hyvä ahtausliike, eli sen puolesta pystymme kyllä tarjoamaan laadukasta palvelua.
Symes muistuttaa, että mikäli toiminta laajenee, tiettyjä asioita pitää tarkastella uudelleen, jotta varustamo pystyy täyttämään kaikki asiakastarpeet ja vaatimukset. Yhteistyö Turun Sataman kanssa on sujunut hyvissä merkeissä, joten toimitusjohtaja tähyää tulevaisuuteen luottavaisin mielin.
– Turun sataman sijainti on erinomainen. Ainoa, mitä voisi lyhentää, on se 57 merimailia Utöstä Turkuun, mutta maantieteellehän ei voi mitään edes Turun Sataman johto, itsekin väyliä laivalla kolunnut Symes naurahtaa.
Teksti: Mikko Kalajoki
Kuvat: Markku Koivumäki