Tavoitteena 20 metrin työntö

Turun Satama solmi kaksivuotisen sponsorisopimuksen kuulantyöntäjä Miika Lahtosen kanssa, joka aikoo voittaa Kalevan kisat, päästä lajin EM-kilpailuihin ja olla seuraava 20 metriä työntänyt suomalainen.

Miika Lahtonen haluaa nostaa kuulantyönnön jälleen parrasvaloihin. Hänen syntyessään Arsi Harju ja Mika Halvari olivat lajin tähtiä.
Ajassa

Viime kesän piti olla urheilijalupaus Miika Lahtosen läpimurtokausi. Turkulainen 22-vuotias kuulantyöntäjä oli tehnyt nousujohtoista uraa: hän oli voittanut 22 nuorten suomenmestaruutta ja siirryttyään aikuisten hallisarjaan Lahtonen tempaisi suomenmestaruuden.

Tulokset olivat parantuneet entisestään, kun Lahtonen oli saanut valmentajakseen Mika Lönnbladin.

Kuula lensi Lahtosen kourasta niin komeassa kaaressa, että mitali nuorten EM-kilpailuista alkoi näyttää realistiselta tavoitteelta.

– Sitten vasemman jalan uloin jalkapöydän luu murtui harjoituksissa toukokuussa 2025. Se johtui rasitusvammasta. Elättelin viimeiseen asti toivoa, että olisin päässyt kilpailemaan edes syksyllä, mutta jalan luiden luutuminen kestää pitkään. Loukkaantuminen tuntui henkisesti siltä kuin olisi juossut kovaa vauhtia päin seinää, Lahtonen sanoo.

Tulokseton kausi merkitsee urheilijan sponsorisuhteille yleensä hallaa. Taloudellinen tuki oli Lahtoselle erittäin tärkeää, sillä hän opiskelee harjoittelun ohella oikeustieteitä, eikä aika riittänyt työssäkäyntiin.

 Tie ylös uran syvimmästä montusta

Lahtonen kuitenkin linkutti kipsi jalassa treeneihin. Pian Suomen Urheiluliiton tiedotteissa julkaistiin video, jossa hän harjoitteli työntämistä istuen.

Jalkaa kuntoutettiin ammattilaisten ohjauksessa, ja Lahtonen oppi arvostamaan terveyttä.

Sinnikkään urheilijan ollessa uransa pahimmassa montussa, hän sai tiedon, että Turun Satama oli valmis tukemaan Lahtosen harjoittelua. Sataman periaatteena on ollut tukea nuoria urheilijoita, joiden on muutoin vaikea saada tukirahoja.

– Markkinointi- ja viestintäjohtaja Marjo Saviranta ymmärsi kilpaurheilua. Tuen avulla pystyn käymään muun muassa harjoitusleireillä, joten Turun Satama on minulle iso apu.

Kuulantyönnön ohella Lahtonen etenee myös opinnoissaan. Hän aikoo valmistua notaariksi tänä vuonna ja jatkaa sen jälkeen oikeustieteen maisteriksi.
Arvot kohtasivat

Myös Lahtoselle Turun Sataman arvot vastuullisuus, yhteisöllisyys ja tulevaisuuden rakentaminen ovat tärkeitä. Kilpaurheilu on tuloshakuista ja Lahtosen mielestä kuulantyöntö on myös yhteisöllistä.

– Kuulantyöntö on yksilölaji, mutta meillä on hyvä seitsemän hengen ryhmä, joka harjoittelee yhdessä.

Turun Satama on Lahtoselle tuttu paikka myös porttina Ruotsin kilpailuihin. Laivan buffetissa kuulantyöntäjä hakeutuu mieluusti lihapatojen äärelle.

– Olen isokoinen ja tarvitsen paljon proteiinia. Siksi syön paljon lihaa ja rahkaa, Lahtonen hymähtää.

Hän valmentaa siskoaan kiekonheittäjä Nella Lahtosta, joka tuli viime kesänä toiseksi Suomi-Ruotsi nuorten maaottelussa Tukholmassa.

EM-kilpailut tavoitteena

Vuoden vaihteeseen 2026 mennessä Lahtonen oli saanut jalan kuntoon ja harjoitukset pyörivät hyvin. Kuntosalin puolella penkistä nousi 215 kiloa ja kyykystä 285 kiloa.

– Tavoitteena on työntää kuulaa 19,5 metriä ja päästä yleisurheilun aikuisten EM-kilpailuihin Birminghamiin elokuussa 2026.

Tulos on vielä arvoitus, sillä Lahtonen ei ole mitannut työntöjään loukkaantumisen jälkeen.

– Se on tehty tarkoituksella. Olen aina ollut kilpailutyöntäjä: sytyn kisoista, joissa on voinut tulla jopa metri lisää harjoituksissa työnnettyihin tuloksiin.

Lahtosta voi tulla kannustamaan muun muassa Kalevan kisoihin, joista mies tavoittelee kultamitalia.

Teksti ja kuvat: Sari Järvinen

  • Miika Lahtonen
  • Syntynyt 2003
  • Saavutuksia: Aikuisten halli-SM-kulta vuodelta 2025, alle 23-vuotiaiden Euroopan heittocupin pronssi tuloksella 18.70 metriä ja aikuisten pohjoismaiden mestaruuskilpailun pronssi vuonna 2025.
  • Seura: Turun Urheiluliitto
  • Tavoite: Haluaa olla seuraava suomalainen 20 metrin työntäjä.