Myrkytön maa

Maanpää Geo kairasi asfalttiin yli 50 tutkimuspistettä tulevan satamaterminaalin ympäristössä. Niiden avulla selvisi, mitä maa kätkee sisäänsä.

Raitamäen takana on yksi teloilla liikkuvista kairoista, joka siirretään kuorma-autolla tutkimuspaikalle.
Ajassa

Turun satama-alue näytti perin erilaiselta sata vuotta sitten. Merta oli ikään kuin enemmän, sillä rantaviiva oli useita metrejä lähempänä Turun linnaa.
”Tämä näkyy vuoden 1939-luvun ilmakuvassa, jossa nykyinen satama-alue on osittain meren alla. Vuoteen 1958 mennessä alue oli täytetty”, Maanpää Geo Oy:n DI Kustaa Raitamäki kertoo.

Tälle paikalle rakennetaan Ferry Terminal Turku. Maanpää Geo sai tehtäväkseen selvittää, mitä rakennusalue kätkee asfaltin alle.
”FTT on mielenkiintoinen kohde ja sopivasti haastava. Sillä on meille suuri merkitys, sillä terminaali on maakunnan kärkihanke. On hienoa, että nyt rakennetaan, sillä taloustilanteen vuoksi lähinnä infra työllistää rakennusalaa”, Raitamäki toteaa.

Satama sinällään oli yritykselle tuttu, sillä se oli mukana rakentamassa Viking Linen terminaalilaajennusta 2010-luvun alussa.

Perusteellinen tutkimus

Teloilla kulkeva kairavaunu rullaa alas kuorma-auton lavalta siihen, missä hetki sitten kaarsi Tallinkin autojono. Maanpää Geon kairaajat pääsivät työhönsä, kun laiva oli lähtenyt. He tekivät reilun hehtaarin alueelle noin 50 pohjatutkimuspistettä, hieman enemmän kuin yleensä maaperätutkimuksissa tehdään.

Kaira työntyi yhdestä kolmeen metriä paksun täyttömaan läpi, jonka jälkeen vastassa oli erilaisia savikerroksia. Noin 45 metrin kohdalla savi loppui. Kairaus päättyi kiviseen moreenikerrokseen.
”Pohja tutkittiin perusteellisesti. Otimme erilaisia näytteitä eri päivinä erilaisilla kairoilla ja laitteilla. Tutkimukset tehtiin vuosina 2022–2023”.

Tutkimuspisteet olivat halkaisijaltaan 10–15 senttimetrin kokoisia reikiä, jotka Maanpää Geo paikkasi asfaltilla. Kun iltalaiva saapui satamaan, kairaajat olivat häipyneet. Automatkustajat tuskin huomasivat ajaneensa tutkimusalueen yli.

Myrkkyjä ei löytynyt

Kun näytteet oli analysoitu, Raitamäki totesi kairojen mukana nousseen hyviä uutisia. Maaperästä ei löytynyt haitallista sulfaattia.

Maanäytteet kuivatetaan Maanpää Geon laboratoriossa.

Muutoin tulokset eivät yllättäneet varsinaissuomalaista maaperää yli 40 vuotta tutkinutta yritystä. Turkulaiselle rakentajalle 45 metriä savea ja teräsbetonipaalutus on tuttu työmaa.
”FTT:n suunnitteluryhmä oli todella ammattitaitoinen ja teki hyviä suunnitteluratkaisuja. Vaikka terminaalirakennus on iso, pohjaratkaisu on yksinkertainen ja selkeä. Se on helppoa ja kustannustehokasta toteuttaa”.

Siltä varalta, että meri palaisi ilmastonmuutoksen myötä alueelle, paikalle ajetaan täyttömaata. Maanpinta tulee 1–1,5 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. FTT:n lattia rakennetaan 2,65 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Teksti ja kuvat: Sari Järvinen

Maanpää Geo

  • Tuottaa pohjatutkimuksia ja toteuttaa maa- ja pohjarakentamiseen liittyviä suunnittelupalveluja.
  • DI Sauli ja DI Maritta Maanpää perustivat SM Maanpää Oy:n vuonna 1981 ja myivät sen geoliiketoiminnan helmikuussa 2022 Maanpää Geo Oy:lle.
  • Maanpää Geon toiminnasta vastaavat SM Maanpään entiset työntekijät DI Kustaa Raitamäki ja DI Juho Laulajainen.
  • Yritys on kasvanut maltillisesti.