Laivalinjalla Gdyniaan nopea yhteys Eurooppaan

Turun Satamalla on tilaa ja palvelukapasiteettia laivaliikenteen selkeään kasvuun. Tähän perustuen Satama kartoittaa aktiivisesti mahdollisuuksia uusien laivalinjojen avaamiseen Itämeren alueella.

Liikenne ja logistiikka

Tällä hetkellä keskustelut ovat pisimmällä puolalaisen Gdynian sataman kanssa, jonka kanssa Turun Satama solmi yhteistyötä koskevan aiesopimuksen jo lokakuussa 2019. Sopimuksen tavoitteena on säännöllisen rahti- ja matkustajalaivaliikenteen avaaminen Turun ja Gdynian välille.

– Molempien satamien tahtotila on yhteistyön nopea edistyminen, mutta valitettavasti koronapandemia hidasti suunnitelmia. Keskusteluja on käyty viimeiset puolitoista vuotta lähinnä verkkoyhteyden välityksellä, mutta tänä syksynä tulemme tiivistämään neuvotteluja. Ensi tapaaminen on Gdynian uuden laivaterminaalin avajaisten yhteydessä, jonka jälkeen pääsemme toivottavasti lähestymään jo käytännön kysymyksiä. Yhteisenä tavoitteena on linjaliikenteen käynnistyminen viimeistään vuonna 2023, Turun Sataman toimitusjohtaja Erik Söderholm kertoo.

Turulle uusi portti Eurooppaan

Puolan pohjoisrannikolla sijaitseva Gdynia on yksi maan kolmesta suurimmasta satamasta. Viime vuosina satamassa on panostettu mittavasti sataman infrastruktuurin ja maayhteyksien kehittämiseen, uuden terminaalin laajennuskin on jo lähivuosien suunnitelmissa. Kehityksen myötä Gdynian satama haluaa vahvistaa asemaansa pohjoisen ja eteläisen Euroopan välisessä liikenteessä, mihin laivalinja Turkuun avaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet.

– Turulle uusi suora ja säännöllinen linjalaivayhteys Puolaan avaisi nopean ja koko läntisen Suomen elinkeinoelämää tukevan reitin syvälle Eurooppaan. Vahvassa talouskasvussa olevan Puolan lisäksi yhteys toimisi porttina Keski- ja Etelä-Euroopan markkinoille niin vientiä kuin tuontia ajatellen. Käytyjen keskustelujen perusteella markkinoilla on kiinnostusta uuteen linjaan, joka tarjoaisi kustannustehokkaan vaihtoehdon Via Baltican kautta kulkevalle rekkaliikenteelle. Vain 24 tuntia kestävän laivamatkan jälkeen rekat pääsevät Turussa tien päälle jopa 10 minuutissa, mikä merkitsee huomattavaa ajan säästöä kuljetuksille, joissa nopeus ratkaisee, toimitusjohtaja Erik Söderholm muistuttaa.

Turun ja Gdynian kumppanuus yhdistää kaksi modernia ja kustannustehokasta satamaa palvelemaan Itämeren yli kulkevaa rahtiliikennettä, uskovat toimitusjohtaja Erik Söderholm ja operatiivinen johtaja Antti Pekanheimo.
Valmius rahtiliikenteen aloitukselle heti

Turun Satamalla on täysi valmius rahtiliikenteen aloittamiseen vaikka heti. Laivapaikat ovat ”napin takana” ja asiantuntevat operaattoripalvelut joustavasti saatavana. Ketteränä toimijana Turun Satama reagoi nopeasti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin ja toiveisiin. Päätöksenteko on nopeaa, avointa ja luottamuksellista.

Laituripaikat ja laivaliikenteen palvelut ovat Turun satamassa valmiina ottamaan vastaan uudet varustamokumppanit vaikka välittömästi.

– Molemmat satamat ovat vahvasti sitoutuneet yhteistyöhön, joten tällä hetkellä ykkösasiana on oikean varustamokumppanin löytäminen. Keskusteluja muiden muassa puolalaisten ja norjalaisten varustamojen kanssa on käyty tiettyjen reunaehtojen mukaisesti, mutta olemme valmiit keskustelemaan avoimesti kaikkien kiinnostuneiden varustamojen kanssa. Ensisijaisesti tavoitteena on ro-ro-liikenteen käynnistäminen, mikä määrittää alustyypin. Rekkoja ja irtoperiä varten kaistametrejä aluksella pitäisi olla vähintään 2 000 metrin verran ja jääluokitus pohjoismaisten määräysten mukainen. Laivalähtöjen rytmiksi tavoittelemme kahta lähtöä viikossa, mikä vastaa hyvin elinkeinoelämän tarpeisiin, valottaa Turun Sataman operatiivinen johtaja Antti Pekanheimo.

Kiinnostava reitti myös matkustajaliikenteelle

Rahtiliikenteen lisäksi uusi yhteys mahdollistaisi myös matkustajaliikenteen Turun ja Gdynian välille, mahdollisesti ro-pax-aluksilla. Gdynian, Gdanskin ja Sopotin muodostama, noin miljoonan asukkaan kolmoiskaupunki on kiinnostava kohde niin risteilymatkustusta ajatellen kuin autoloman ensi etapiksi.

Linjaliikenne Turun ja Gdynian välillä tarjoaa varustamoille mahdollisuuden kilpailukyiseen liiketoimintaan eurooppalaisten tavaravirtojen etsiessä uusia reittejä.

Gdyniasta avautuvat hyvät yhteydet myös yleistyvästä junamatkailusta kiinnostuneille. Esimerkiksi Varsovaan matka taittuu mukavasti kiskoilla noin kolmessa tunnissa.

Teksti: Kari Ahonen
Kuvat: Markku Koivumäki