Merihistorian päivillä muisteltiin presidentti Koivistoa
Vuonna 2017 edesmennyt presidentti Mauno Koivisto oli todennäköisesti Suomen tunnetuin satamatyömies. Koivisto työskenteli Turun satamassa 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa, jolloin työolosuhteet olivat satamissa kaikin tavoin erilaiset kuin nykypäivänä. Itse työ oli raskasta, jopa vaarallista ja poliittiset intohimot jylläsivät vahvoina.
Mauno Koivisto ehti työskennellä satamassa vain jonkin aikaa, kun poliittiset jännitteet purkautuivat syksyllä 1949 alkaneeseen satamalakkoon. Hallitus määräsi lakon lopetettavaksi Hangon satamassa, jonne Koivisto lähetettiin työkonttorin hoitajaksi värväämään miehiä satamatöihin. Työtaistelun päätyttyä Suomen Lastauttajain Työnantajaliitto palkkasi Koiviston työkonttoreiden tarkastajaksi, mistä hän lopulta erosi tulkittuaan satamatyönantajien pettäneen ennen lakkoa antamansa lupaukset. Tästä eteenpäin Koivisto toimi muun muassa opettajana keskittyen samalla yliopisto-opintoihinsa, joiden tuloksena hän sai filosofian tohtorin arvon vuonna 1956.
Määrätietoista opiskelua työn ohessa
Turun Forum Marinumissa 22.–24.3.2019 pidetyillä Merihistorian päivillä saatiin kuulla laajemminkin Mauno Koiviston tiestä satamajätkästä tohtoriksi. Koiviston opinnäytetöitä ja niiden taustoja avasi luennossaan Itä-Suomen yliopiston dosentti Tapio Bergholm, joka kirjoittaa parhaillaan myös Mauno Koiviston elämänkertaa.
– Mauno Koivisto oli opiskelijana poikkeuksellisen tehokas, varsinkin kun huomioidaan hänen suorittaneen kaikki opintonsa työn ohessa. Suoritettuaan lukio-opinnot kahdessa vuodessa hän kirjoittautui vuonna 1949 opiskelijaksi Turun Yliopistoon. Hän aloitti korkeakouluopintonsa 25-vuotiaana ja päätti ne tohtorintutkintoon vain 33-vuotiaana. Koivisto väitteli jo 32-vuotiaana, mutta tiedekunnan väitöstilaisuutta seuranneessa kokouksessa asia jäi pöydälle, minkä vuoksi Koivisto sai tutkintotodistuksensa vasta syntymäpäivänsä jälkeen joulukuussa 1956, Tapio Bergholm aikatauluttaa Koiviston opintietä.
Tutkimuskohteena sataman sosiaaliset suhteet
Tapio Bergholmin mukaan Koiviston ripeyttä selittää, että kaikki hänen kolme opinnäytettään olivat osia samasta tutkimushankkeesta. Samaan tutkimusongelmaan keskittyminen varmisti, että hänen opintonsa etenivät hämmästyttävän vauhdikkaasti ansiotöiden, avioitumisen ja vilkkaan järjestötoiminnan rinnalla.
Vaikka Turun satamassa jatkuvasti riidellään, se ei tässä̈ levottomuuden ja epävarmuuden täyttämässä maailmassa liene mikään erikoisen onneton paikka…(Mauno Koivisto väitöskirjassaan 1956)
– Turun sataman työsuhteita käsitellyttä pro gradu -tutkielmaansa varten hän keräsi laajan kyselyaineiston Turun sataman työntekijöitä haastattelemalla. Pro gradustaan Koivisto sai arvosanan magna cum laude, jota hänen opinnäytetyötään ohjannut professori Esko Aaltonen ei ollut omien sanojensa mukaan antanut aiemmin kenellekään muulle. Tutkielma laajeni saman vuoden syksyllä lisensiaattityöksi yhdellä pääluvulla, joka tarkasteli satamatyönjohtajien asemaa. Uusi opinnäyte oli Koivistolle kuitenkin vain välivaihe, josta hän jatkoi suoraan tohtoriopintoihin. Myös Koiviston työnohjaaja professori Esko Aaltonen kannusti nopeaan etenemiseen, vaikka lopulta pitkän ja kivulloisenkin tarkastusprosessin jälkeen esitti tiedekunnalle väitöskirjan hyväksymistä arvosanalla cum laude approbator, minkä tiedekunta päätti hyväksyä.
Kuvalähde: Mauno Koiviston arkisto, Kansallisarkisto.
Tohtoriopinnoista liike-elämän kautta politiikan huipulle
Näin Mauno Koivisto oli saavuttanut yhden tavoitteensa, jonka tähtäimenä oli ollut akateeminen ura tutkijana yliopistossa. Urasuunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Helsingin Työväen Säästöpankin toimitusjohtaja Joonas Laherma houkutteli hänet kesällä 1957 seuraajakseen. Siirtyminen Helsinkiin avasi Koivistolle paremmat mahdollisuudet nousta valtakunnan politiikan keskikentälle, joka lopulta vei hänet Suomen tasavallan presidentiksi vuosiksi 1982–1994.
Teksti: Kari Ahonen